Olen kotosalla lueskellut työnsuuntaista kirjallisuutta - alta pois ennen lomia. Kävin muutama viikko sitten Liiketoiminta Rauman kirjastossa, ja tietysti mukaani lähti houkutushyllystä monta kirjaa. Liisan suosiollisella myötävaikutuksella.
Pari iltaa sitten luin loppuun metropoliitta Ambrosiuksen, Henrikki Tikkasen ja Timo Kietäväisen kirjan Henkinen johtajuus (2009). Poimin kirjasta pätkän palautteesta: Ei pidä olla liian ulkoaohjautuva. (Kuulostaa itsestään selvältä, muttei ole.) "Oikeampi asenne olisi kriittinen, mutta rakentava suhtautuminen ulkoiseen palautteseen. Kaikki palaute ei ole arvokasta eikä kaikki palaute ole yhtä arvokasta. Toisaalta olisi kyettävä tunnistamaan aidosti arvokas ulkoinen palaute, jonka perusteella omaa ajattelua ja toimintaa voi rakentavasti kehittää." (s. 23)
Kirjassa mainitaan myös, että Japanissa on havaittu kissan tai koiran voivan parantaa toimiston viihtyvyyttä, ilmapiiriä ja tehokkuutta. Näinpä niitä vuokrataan firmoille.
Aloitin Eeva-Leena Vaahtion kirjan Pärjää palaverissa!. Minulla on ollut ilo lukea Eeva-Leena gradu jo käsikirjoitusvaiheessa, ja myöhemmin olen lukenut väikkärin. Nyt päätin tutustua uudempaan tuotantoon. Vaikuttaa hyvältä. Jatkan elokuussa, kun aihe on ajankohtaisempi.
Irrotanpa vielä yhden lauseen ensin mainitsemastani kirjasta: "Onkin ytimekkäästi sanottu, että kiire on perkeleestä." (s.128)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Lomalle.
Anne
2009/06/18
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment