Palaveri - välttämätön hyvä

”Palaveri voi olla päivän paras hetki”, väittää Eeva-Leena Vaahtio kirjassaa Pärjää palaverissa!.

Moni pitää palavereja ja kokouksia välttämättömänä pahana, joista lähtiessä voi kepeästi todeta lähtevänsä töihin. Mitä ne palaverit muuta ovat kuin työtekoa? Miten niin? Pitäisikö niissä sitten tehdä jotain toisin?

Pärjää palaverissa! (2008) on ihastuttava kirja: selkeä ja selittelemätön, asiallinen ja humoristinen – ja mahtuu käsilaukkuun tai isoon taskuun.

Vaahtio toteaa, että hyvät palaverit tukevat organisaation toimintaa ja tavoitteita. ”Palaverit ovat monensuuntaista käyttöviestintää.” Toisaalta voidaan kokea palaveriähkyä, mutta myös sitä, että kunnon palavereja on liian harvoin. Ehkä työporukat pitäisikin useammin koota saman pöydän ympärille etsimään yhteisesti ratkaisua ongelmiin.

Vaahtio ohjaa tärkeysjärjestykseen: jos kalenteriisi on tulossa päällekkäisyyksiä, valitse missä olet ja ole läsnä. Aina ei tarvitse olla muiden – sen tilanteen ulkopuolisten – tavoitettavissa.

Palaveriin valmistaudutaan ja siellä käyttäydytään kyseiseen palaveriin sopivalla tavalla. Vaahtio kertoo omat valintansa ja kehottaa lukijaa: ”tee sinä omasi”. Asenne on kannustava. Lopulta kaikkein oppii kamalimmista tilanteista, jolloin kaikki menee pieleen. Silti hyvin menneestä palaverista jää hyvät jäljet, ja siihen Vaahtio antaa vinkkejä. Opettelen noudattamaan ainakin näitä: 1) Älä toistele myöhästelijöille. 2) Aloita sovittuna aikana ja lopeta sovittuna aina – viimeistään. 3) Kuuntele. Muista uuden löytämisen mahdollisuudet myös silloin kun periaatteessa tietäisit asiasta eniten.

Samaa aihepiiriä käsittelee Pekka Pirhosen No agenda club (2009). Taidan vilkaista sitä seuraavaksi.

Anne